tiistai 25. toukokuuta 2010

Ofelia 9.5.2010

Aamuun aurinkoiseen herättyäni huonosti nukutun yön jälkeen tuumaan, että voisin lämmitellä vähän ennen kouluhommia kirjoittamalla päivityksen huikaisevasta Ofelia Marketista, joka vietettiin perinteisesti ihanaisessa Gloriassa. Mitä siellä näkyi, ja mitä tarttui mukaan?

Lavakuvat ovat valitettavasti hieman huonolaatuisia. Järeämpää kameraa ei ole ja nykyistäkään en osaa käyttää kovin kummoisesti.

Juontajat ja tapahtuman järjestäjät.




















Ofelia tarjoaa myös tavanomaisesta poikkeavampia muotinäytöksiä. Tässä erään näytöksen erityisen vaikuttava taustakuva.

Ja alla muita vähän paremmin onnistuneita kuvia.









Tällä morsiammella olikin tyyli kohdallaan!!..


Seurasimme näytöksiä siis toisesta kerroksesta, jossa myös virvokkeita tarjoiltiin -vaikka sillä ei tietenkään ollut asian kanssa mitään tekemistä!- siksi nämä upeat punaiset kaiteet kehystävät useampaakin kuvaa, kun jostain välistä yritti niitä napsia.

Minulle tämä oli toinen Ofelia elämässäni. Löysin tapahtuman vasta viime kerralla, eli joulukuussa 2009. Tällä kertaa tuli ostettuakin enemmän, esimerkiksi viimeksi en ostanut ainuttakaan vaatetta.

Nyt mukaan lähti tällainen setti:








Y
k
s
i
t
y
i
s
k
o
h
t
i
a





Vähän meni räyh-painotteiseksi:) Kolme paitaa ja laukku samalta myyjältä. Oisko ollu yhteensä 20e. Kengät 28e, mutta tinkasin kahteenviiteen. Hame 5e. Housut 25e, niistäkin tuli tingittyä jokunen euro. Hiuskoru on ainoa uutena ostettu. Näkyy edellisessä postauksessani ja siis 10e. Tässä oli muistaakseni kaikki. Tosin eräs juttu tuli vielä hankittua, mutta en ole saanut sitä vielä kotiin, siitä ehkä myöhemmin, ehkä ei.

Ofelia tarjosi myyntikojujen lisäksi mm. workshopin, (jonne en tällä kertaa valitettavasti malttanut nälkäisenä jäädä) hienoja tanssi-, laulu-, musiikki- ja muita esityksiä. Suosittelen kaikille! Olen tähän mennessäkin yrittänyt suositella, mutta kommentit ovat olleet tyyliä "Ei ehkä ihan tyyliseni tapahtuma.." Mielestäni Ofelia on niin monipuolinen, että siellä on kaikille, ainakin naisille, varmasti jotain. Todistettavasti mieskin siellä viihtyy.
Joulukuuta ja uutta Ofeliaa odotellessa siis!..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti