perjantai 28. toukokuuta 2010

Melkein silitin kalaa!

(Kuva: google)

Eilen oli hämmentävä päivä. Melkoista mielialojen vuoristorataa. Hämmentävästi pääsin myös virkamiesruotsin tyydyttävällä arvosanalla läpi, ja ensi yrittämällä ouh jeah! Se on nyt perjantai. True Blood perjantai. Ja vaikka keli onkin harmautta, on silti kesä! Kesäopinnotkin näyttävät selviävän kaiken stressaamisen jälkeen. Viikonloppuna Maailma kylässä ja Kumpulan kyläjuhlat.

Tämä aamu on mennyt ihan Henri fiilistelyksi, Al-Qaida Finland, oi että. Psykoterapiaa minulla ei vielä ole, mikä on tietenkin käsittämätöntä ja ihan hirveä puute! Hitto, se pitäisi korjata mitä pikimmin.
...
Korjasin asian varaamalla levyn kirjastosta. Samalla varasin Henrin ja Laineen Kasperin yhteisen Outo nauha-levyn, jonka taannoin kävin Stupidosta kyselemässäkin, mutta se oli hetkellisesti loppu. Nyt se varmaan on loppu lopullisesti.

Onneksi viisas mieheni on opettanut minulle sen, että kirjastostakin tosiaan saa mitä vain. Ei ne sanoitusten perusteella jätä levyjä hankkimatta. Toisaalta saahan sieltä Bret Easton Ellisiäkin lainata kuka vaan. Mustaa raamattua ei saa lainata kuka vaan. Ei ainakaan pienessä Kainuulaisessa kaupungissa kaksi seitsemäsluokkalaista tyttöä. Btw.

Pistin varaukseen myös Kasperin Olet tässä. Kasperi heitti muuten loistokeikan Kallio kukkii tapahtuman tienoilta viime viikonloppuna, oi että!

Olikohan minulla jotain asiaakin? No ei. Ei se mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti